keskiviikko 31. tammikuuta 2024

Pepsi hammaskuvauksessa

Pepsi:

Keskiviikkoaamu alkoi epätavallisissa tunnelmissa. En saanut ruokaa! Siitä arvasin että nyt juonitaan jotain ja niinpä jouduinkin koppaan (Maxin isompi koppa) ja ajomatkalle kohti Andelinia.

Perillä emäntä jätti minut ja sitten pian jo nukahdinkin.

Kun heräsin, olin yhtä väliposkihammasta köyhempi. Röntgenkuvassa siinä oli näkynyt syöpymä. Se olikin ollut kipeä, mutta en ollut siitä kertonut emännälle ettei se veisi minua hammaslääkäriin. Mutta emäntä oli jostain tajunnut että raksujen pureskeluni oli huonontunut ja hengitys haiskahtanut jo jonkin aikaa. Muut hampaat putsattiin ja kiillotettiin.

Kotona tulin ulos kopasta melko pirteänä. Minulla oli hurja nälkä ja sainkin kastikeruokaa, jota söin pikku pätkissä. Hassua huimausta oli pari tuntia ja emäntä vahtikin etten hyppisi mihinkään korkeille paikoille.
Max lohdutti minua. Sideharsosta en piitannut ja emäntä ottikin sen pois. Olipahan koettelemus, mutta nyt hymyni kiiltää ja syöminen ei enää satu kunhan suu paranee. - Pepsi

Emäntä: Hinnaksi tälle hoidolle  tuli 316 euroa. Maksoihan se, mutta ei minusta liikaa, kun hinta sisälti yksityisklinikalla röngenkuvan, hammaspoiston, hampaiden hoidon ja lääkkeet.

11 kommenttia:

  1. Tuo oli kohtuuhintainen toimenpide!
    Hienoa, että hampaasi huollettiin, vaikka et olekaan itse siitä niin samaa mieltä :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunpa saisin emännän lupaamaan että niitä ei tarvii huoltaa ainakaan viiteen vuoteen - Pepsi

      Poista
  2. Huh, rankka päivä ollu sulla Pepsi. Me salakuunneltiin kun palvelija jutteli työkamunsa kanssa. Se suunnitteli lomaa ja ihan tyhmää lomaohjelmaa. Meinaan me voitais tehdä kaikkea kivaa sen kanssa, mutta se suunnitteli meille hammaskeikkaa 🙀
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä ihme on että lomalla keksitään kissojen kiusaamista!

      Poista
    2. Laittakaa se tulemaan meille kylään lomalla niin unohtaa moiset höpötykset

      Poista
  3. Minulla on muistikuva, että Merrillä tuo homma maksoi jopa enemmän pari vuotta sitten. Pitäisi taas käyttää puhdistuksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole oikein vertailua röntgenin kanssa. Hammaskivestä sen sijaan on😾 Merrin hampaat on ihan hyvät!

      Poista
  4. Olipa edullinen keikka! Pepsi oli varmaan niin hurmaava, että antoivat alennusta 😻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hampaitani kehuttiin. Eipä silloin voi paljon rahastaakaan 😸 - Pepsi

      Poista
  5. Pepsi käynyt kärsimysretkellä, mutta oli sen arvoista! Nyt kelpaa syödä taas raksuja ja ehkä joka pureskella Maxia, jos hyppii nenille.

    Ja hyvä hinta, täällä taisi pelkkä röntgen olla tuota luokkaa.:'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raksujen syönti on kyllä ollut nyt paljon helpompaa kun ei satu suuhun - Pepsi

      Poista